maanantai 26. elokuuta 2013

Heippatirallaa.

Pari kertaa on nyt Tsemppi-klubia takana.

Ensimmäinen kerta meni tutustuessa muihin ryhmäläisiin ja toiminnallisen testauksen merkeissä, jokainen testattiin henkilökohtaisesti. Saimme kaikki myös seurantalaitteen, jonka kiinnitimme ihoon heti ja keskiviikkona sitten palautamme.
Pidämme myös ruokapäiväkirjaa ja kirjaamme myös ylös päivien tapahtumia, jotta valmentajamme pystyy tulkitsemaan seurantalaitteen tapahtumia.
Seurantalaite tutkii pulssia ja näin saadaan tietoa siitä, miten rasitumme, stressaamme, rentoudumme ja nukumme.
Oli kivaa ja ryhmäläisetkin vaikuttivat mukavilta.

Toisella kerralla, eli tänä aamuna mitattiin hapenottokykyä juoksemalla. Saimme sykemittarit ja ensiksi lämmittelimme ja sitten juoksimme nopeutuvalla temmolla noin 15m matkaa edestakaisin, yllättävän rankkaa.

Odotan kovasti jo seuraavaa kertaa, vaikkakin loppuviikosta onkin tiedossa löysempää.
Eritoten odotan perjantain luentoa, mitä kaikkea uutta sieltä tulee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti