maanantai 22. huhtikuuta 2013

Viikonloppu.

Lauantaina aamulla otin laitteen pois ja siinä samalla huomasin, että se olikin jo sammunut, eli vissiin yöllä oli sammunut itsellään, se siis sammuu, jos ei saa yhteyttä tuntiin.
Vauvauinnissa poikettiin ja sen jälkeen kaupoila etsimässä isommille lenkkareita, niiden jalka kasvaa niin huimaa vauhtia, että saa olla ostamassa kenkiä ihan yhtenään. 
Sitten olikin tiedossa jo synttäreitä ja sieltä kotiutuessamme olikin jo aika mennä nukkumaan

Sunnuntaina kävin pienempien kanssa lenkillä, kierrettiin tuo noin 4km lenkki järven ympäri ja hienosti jaksoi tuo kolmonenkin potkupyörällään koko matkan. 


Perjantai ja kolmas päivä piuhoissa.

Tänään otin tosi lungisti, tuntuu, etten mitään tehnyt, vaikka koko päivän touhusin. 
Oltiin ulkona, siivottiin pihaa. siivoilin vähän sisälläkin, koko päivän olin käytännössä liikkeellä. 
Mielenkiinnolla jo odotan mitä mahtaa nuo piuhat kertoa mun tekemisistäni. 



torstai 18. huhtikuuta 2013

Torstai ja toinen päivä piuhoissa.

Lungimpi päivä.. 
Vähän siivoilua, eli hyötyliikuntaa, sitten foamrolleria, jestas on paikat kipeet tiistaillisesta kerrasta vielä ja kuntoipyörällä 10 kilsaa. Lasten kanssa touhottaessa meni tää päivä, harmi vaan, kun satoi vettä, niin ei päässyt ulos, olis tehnyt terää.. 

Keskiviikko ja jotakin..

Jestas sentään mikä päivä, menoo riitti ees taas.
Oli Reimaan tehtaanmyymälän myynnit ja kanta-asiakkaiden päivä. Siellä käytiin kaverin kanssa.
Pari tuntia yhteensä ajoa ja siinä välissä kaks ja puoli tuntia jaloillaan tuo mun oma pienin kahvakuulani painona kantoliinassa.
Sieltä sitten hakemaan kolmosta hoidosta, nopsaan kotonapyörähtämässä ja kakkosta viemään synttäreille. Itse menin siksi aikaa rauhoittumaan ompeluun, jossa oli viimeinen kerta ja tarjolla oli teetä ja herkkuja. Sallin itselleni herkuista kaksi palaa suklaata.
Kotiin päästyäni sitten lapsia nukkumaan, 10 kilsaa kuntopyöräilyä, hetki rauhoittumista ja ruokapäiväkirjan ja mittauspäiväkirjan täyttöä ja nukkumaan.
Kyllä oli olo ihan poikki, kun pän sai tyynyyn, tosin sen verran jäi asiat pyörimään päähän, ettei uni tullut heti, vaan normaalista poiketen pyörin jonkun aikaa ennen nukahtamista.


tiistai 16. huhtikuuta 2013

16 ja tapaaminen valmentajan kanssa.

Tänään oli siis aamusta tapaaminen valmentajan kanssa. Sain seurantalaitteen mukaani ja huomenna aamulla olisi tarkoitus alkaa mittailemaan sitten, mitä mun kroppani kertookaan mun tekemisistäni. 

Käytiin lihaskalvoja lävitse foamin kanssa, oli hassua huomata, kuinka paljon tuollainen vaikuttaa siihen, kuinka hyvin ihminen liikkuu. Ennen aloitusta sain eteenpäin taivutuksella sormenpäät lattiaan, sen jälkeen menikin jo kämmenet. 
Liikuntaa ei sitten tullutkaan harrastettua, oli sellaista matalalentoa koko päivä, kun juoksin paikasta toiseen, etten vaan kerinnyt ja nyt tarvii rientää nukkumaan, aamulla taas tarvii startata ajoissa. 
Tarvinnee ilmeisesti alkaa heräämään aikaisemmin ja mennä aikaisemmin nukkumaankin, jotta kerkiää heittämään lenkin aamulla. 


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Päivä 15 ja punnituspäivä..

Punnituspäivä ja aamulla heti herättyäni kävin vaaalla. Tulos hämmästytti, kun oli niin paljon lähtenyt sitten viimekerran. 2,2 kiloa tippunut nyt viikossa, joten yhteensä on lähtenyt nyt 3,6 kiloa.

Liikuntana tänään oli 10 kilometriä kuntopyöräilyä.
Huomenna taas tapamaan valmentajaa.

Päivä 14.

Taaskin laiskotutti, ei tullut tehtyä liikunnan osalta mitään.
Mutta koko päivän silti seisoin jaloillani, kun väänsin töitä ja jalkapohjat kiittää, kun tuo kaakelilattia on niin kova.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Päivä 13.

Laiskotuspäivä liikunnan osalta.
Vauvauinti, jossa olikin aikalailla vauvan nostelua jne likimain koko puolituntia ja sen jälkeen taas kymmenisen minuttia uin vastavirtaan virtaavaa jokea.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Päivä se on huomennakin..

Tänään oli taas löysäilypäivä, meni jotenkin ihan pasmat sekaisin tuolla tapaamisessa, ja käytännössä koko päiväkin sillä reissulla.

Eli tänään kävin ensimmäisessä tapaamisessa Personal Trainerin kanssa. Siellä tutkittiin lihasten liikkuvuutta ja kaikennäköistä muuta, samaten hän etsi jotakin pisteitä ja sitten availi samalla lukkoja lihaksista. Teki aika höpöö, mutta sen jälkeen olo oli tosi kevyt, varsinkin selässä ja niskoissa.

Suunnitelmassa olisi sitten pistää mulle seurantalaite, joka ilmeisesti vahtii niin nukkumiset, liikkumiset, kuin syömisetkin kolmen vuorokauden ajan. Samalla pitää pitää päiväkirjaa syömisistä ja tekemisistä.
Sen mukaan sitten lähdetään rakentamaan liikunta ja ravinto-ohjelmaa mulle sopivaksi.

Odotan innolla tulevaa, mietinkin, että onkohan mulla liian suuret odotukset kaikesta, ja tipun sitten korkealta ja kovaa, kun ei se menekään niin, mitä kuvittelis.

Joka tapauksessa tuo valmentaja ylitti mun odotukset jo ensimmäisellä kerralla, joten en malta odottaa seuraavaa tapaamista ja mitä kaikkea sieltä sitten selviää.

Viikonloppuja..

torstai 11. huhtikuuta 2013

Päivä 11.

Tänään oli lepopäivä.
Luin lehtiä ja ompelin ja sen sellaista, huomenna sitten uusin kujein.


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Päivä 10

Kymppi ja keskiviikko, tänään opettelin heiluttamaan kahvakuulaa videon tahdissa ja siinä menikin reilusti yli tunti rattoisasti, tosin siitä ehkä se 45 minuttia oli itse heiluttelua tai sen opettelua.
Vaikuttaa melko hauskalta lajilta, tarvinnee tunkea itsensä mukaan oikein tunneille jossakin vaiheessa.

Päivä 9

Tänään oli aika lunki päivä, jotenkin oli niin vetämätön olo, että poljin vaan kuntopyörällä 5 kilometriä.
Ajatukset on tulevassa, niin tuntuu turhalta tehdä hirveemmin mitään, kun sitten saa paremmat ohjeet ja suunnitelmat toteutukseen. Mutta eiköhän se tästä taas..

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Päivä kasi.

Maanantai ja punnituspäivä. 1,4 kiloa oli paino pudonnut viikossa.
Tän päivän treeni oli 10 kilsaa kuntopyöräilyä.
Jätin tuon juoksujutun toistaiseksi, kun tuolla jäisellä ja sohjoisella tiellä on inhottava koittaa juosta, pelkään kaatuvani siellä, joten juoksusta ei oikein tule mitään. Mutta, kun jäät sulaa, niin sitten uudella tarmolla sitäkin sitten lisää..

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Päivät 6 & 7, eli viikonloppu.

Jäi kyllä niin treenit tekemättä, tosin lauantaina oli vauvauinti, joka on sen puoli tuntia ja vedessä kuskataan tuota pienintä lasta ees taas, että kai sekin treenistä käy.
Sitten ohjetun uinnin jälkeen kävin vielä uimassa noin 10 minuttia virtaavaa jokea vastavirtaan, teki aika hyvää.
Mutta jos taas viikonlopun jälkeen ruotuun takaisin. Syönyt olen kuitenkin ihan fiksusti ja ylimääräiset herkut on jäänyt kauppaan. Toki kahvipöydässä maistoin yhden palan piirakkaa, mutta mun maailma ei siihen kaadu ja sallin sellaiset, kun niitä ei ole jatkuvasti tai joka päivä.

Mutta uuteen viikkoon uudella nousulla, eli entistä enemmän työtä ja tehoa.



perjantai 5. huhtikuuta 2013

Viisi

Tänään olikin melkoinen päivä, kiertelin ympäri maakuntaa, joten lenkki jäi tekemättä, mutta Kakkosen jalkkisharkkojen aikana kävin sitten ystävän ja siskon kanssa salilla. Tunti vierähti kivasti ja olokin on aika hyvä. Äsken laitoin yhteydenottopyynnön tuonne PT:lle, josko sieltä vaikka soiteltaisiin pian.
Kova draivi on päällä, kun vaan saisi suunnitelman kuntoon, että mitä sitä sitten tekisikään.
Huomenna olisi lenkkeilystä vapaapäivä, mutta teen sitten tän päivän juoksut huomenna, kun nyt jäi väliin.

Oli myös pakko vähän käydä aamulla vaaalla ja se näytti positiivisesti jo kilon vähemmän, mitä maanantaina. Normaalisti ei tule hirveemmin tarkkailtua tuota painoa, mutta nyt kiinnosti nähdä onko ollut mitään tehoa ja yllätti tuo kyllä aika positiivisesti.

Mutta nyt nukkumaan, aamulla on vauvauintia tiedossa.

Nelonen

Eilen piti niin kiirettä, etten kerennyt kirjoittamaan mitään.
Mutta siis nelospäivän treeni oli juoksua ja kävelyä. Lenkki oli puolisen tuntia kaikkiaan ja kaverin kanssa mentiin, kun Kakkonen oli jääkiekkoharkoissa, niin aikakin kului nopsaan.
Hauskaa oli se, että mun Sportstracker väitti meidän kulkeneen 8 kilsan lenkin ja sitä ei valitettavasti hyvällä tahdollakaan menty.

Oon melko tyytyväinen itseeni, oon pystynyt käymään jo kaupassa pariin otteeseen ja mitään ylimääräistä ei ole tarttunut mukaan. Oon osannut syödä aika järkevästi ja olokin on pirteä.
Tutkiskelin myös PT tarjontaa täälläpäin, näytti aika hyvältä ja taidan laittaa viestiä, josko saataisiin mullekin jonkinnäköinen suunnitelma.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kolmonen

Kolmospäivä oli lepopäivä, kävin hieman kävelemässä kahden pienemmän lapsen kanssa, mutta ei sitä voi edes lenkiksi laskea. Etureisiin sattuu jonkin verran, mutta muuten olo on ihan hyvä, vaikka käynti punttisalilla olikin ensimmäinen. Tuli siis ilmeisesti treenattua sopivasti, jotta pystyy vielä tekemään muutakin.
Ai niin, kuvia ei nyt vielä sitten tullutkaan, mutta koitan tässä lähipäivinä keritä niitä kaivamaan koneen kätköistä ja ottamaan uusiakin.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Päivä 2

Ohhoh mikä päivä..
Virtaa riittäisi vaikka ja kuinka, mutta ei parane liikaa kerralla, nytkin jo mietin, pääsenkö huomenna sängystä ylös..
Tänään käytiin siis siellä salilla siskon kanssa, kevyesti aloitellen, toki tuntuu reisissä aika kivasti.
Tunti siellä meni hujauksessa ja olo on aika kiva, jonkinnäköistä saliohjelmaa tarvii saada itselleen ja olenkin miettinyt josko kävis jossakin "isommalla" punttiksella jonkun pt:n juttusilla. Mulla kun ei oo loppuviimen mitään hajua noista jutuista, ihan maalaisjärjellä tässä mennään..

Tuli käytyä vähän shoppailemassa lenkkivaatteitakin, takki ja housut jäi matkaan, plus pari hupparia.

Äsken kävin vielä puolen tunnin kävelylenkillä ihan yksinäni. Huomasin myös uuden tarpeen, eli tarvitsisin kunnon kuulokkeet puhelimeen, jotka ei satu korviin ja pysyy korvissa kunnolla, nyt oli lainassa kakkosen sankakuulokkeet ja ne hölskyy aika ikävästi päässä jo kävellessäkin.
Eli jos on ehdotuksia, niin otetaan vastaan mieluusti.

Mutta jos vaikka nyt saunan lämmitykseen ja välipalalle, jos huomenna sais vaikka vähän kuviakin lisättyä, että mistä tässä oikein lähdetään liikkeelle.


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Päivä 1

Tässä muutama päivä sitten kaverini vihjaisi ja löysin netin syövereistä Juoksuohjelman.
Tätä ohjelmaa nyt aion noudattaa kera muun liikunnan, tiedossa olisi vaunulenkkejä, koiralenkkejä, punttisalia, kahvakuulaa ja kaikkea, mitä mieleen vaan juolahtaa ja mitä pystyy toteuttamaan.

Kunto on erittäin huono, tiesinkin sen kyllä olevan huono, mutta tuota juoksuohjelmaa toteuttaessani totesin, etten olettanut sen olevan näin huono. Meinasi tulla äitiä ikävä siinä juostessa, kun happi alkoi loppumaan ja vielä oli sekunteja jäljellä. Tosin ehkä vähän vaikeutti tuo jäinen sulava tie, että tarvitsi varoa joka askeleella kaatumista, mutta toiveikkaana odotan sitä, että jaksan juosta ensiksi sen viisi kilometriä ja lopulta kymmenen.
Silloin joskus ennen, se viisi kilometriä meni ihan kevyesti ja sen jälkeen kesäisin oli ihana mennä järveen uimaan ja rentoutumaan.

Mutta nyt nukkumaan ja huomenna on päivä uusi, tiedossa olisi lenkkeilyä ja kuulemma sisko aikoo viedä minut punttisalin syövereihin.




Maasta se pienikin ponnistaa..

Mistähän sitä aloittaisi.. Ihan alustako?

Nooh, tänään on se päivä, kun mitta täyttyi lopullisesti jaksamattomuuteen ja haluan entisen itseni tai edes osan siitä takaisin. Ja mielellään sen osan, joka rakasti liikuntaa, tykkäsi tehdä lenkkejä ja viihtyi ulkona.

Se mitä on tapahtunut..
Neljä lasta, kilpirauhasen vajaatoiminta ja tunnesyöminen on tullut kuvioihin tässä reippaan 10 vuoden aikana ja sen myötä saamattomuus ja kankeus.

Aina välillä on ollut mielessä, että jotakin tarvitsisi tehdä ja välillä on tullut vähän tehtyäkin asialle, mutta silti ne liikakilot ovat jotenkin salakavalasti hiipineet ja yllättäneet jäämällä vararenkaaksi vyötärölle.

Mutta NYT SE ON LOPPU!

Aion peitota monenmonituista kiloa hitaasti, mutta varmasti ja taatusti niitä ei tule olemaan ikävä.
Alkuvuodesta on nyt tippunut noin 5 kiloa pikkuhiljaa ihan vain sillä, että olen välillä koittanut liikkua ja katsoa mitä tulee syötyä, vaikkakin välillä se suklaa on taas houkutellut tiensä suuhuni.

Vaikkakin nyt painonpudotus ei ole se päällimmäinen päämäärä, vaan vähän saada lihasta läskin sijaan ja ennenkaikkea kuntoa paremmaksi, jotta jaksaa paremmin peuhata lastenkin kanssa.