On vallan unohtunut päivittää koko blogia. Tokikin meillä vauva poltti itsensä kuumalla kahvilla tuossa pari viikkoa sitten, niin on kyllä jäänyt likimain kaikki viimeaikoina. Nyt kuitenkin kaikki hyvin ja viimeksi tänään kävimme lääkäriä katsomassa, niin parantunut hyvin.
Mutta siis paino on pudonnut hyvin, tokikin viimeviikolla tuli vähän takapakkia ja keräsin liki kilon takaisinkin sitä sitten, mutta siitä sitten isommalla sisulla taas eteenpäin ja tänään näyttikin vaaka taas iloisempia lukemia ja edelliseen viikkoon verrattuna paino oli taas tippunut 1,2 kiloa.
Tänään tosiaan käytiin sairaalalla tuon pienen kanssa ja samalla sitten poikkesin pikimmiten myös kaupoilla, kun edelliset farkut tuppaa tippumaan jalasta ja löysinkin tosi kivat farkut nyt kesäksi. Teki mieli ostaa paritkin uudet, mutta sen verran pihi olen kuitenkin, että odottelen syksyä ja sitä, että paino tästä vielä laskee enne, kuin ostan lisää. Kesän voi kulkea leggareissa ja mekoissa ja niissä ei haittaa, vaikka olisikin vähän isot.
Positiivista oli se, että nyt mahtuu päälle jo isoin koko tavispuolelta ja ei tarvi enää mennä isojen tyttöjen puolelle. Noissa isoissa vaatteissa, kun tuppaa olemaan liikaa tilaa vattalle ja jää mulla hörötämään rumasti, vaikkakin mulla sitä vattaa kyllä on.
Nyt painoa siis on 100,8 kiloa ja yhteensä alkuvuodesta sitä on tippunut noin 16 kiloa tähän päivään mennessä. Yksi etappi häämöttää erittäin lähellä, eli tuon luvun tippuminen kaksinumeroiseksi.
Blogia taisin alkaa pitämään siinä vaiheessa, kun paino oli 110 tienoilla ja kuvatkin koneella on siltä ajalta. Tarvis jossakin välissä koittaa laittaa kuva tännekin lähtötilanteesta ja vaikkapa tän hetkisestäkin, jos vaikka itsekin sitten huomais enemmän sitä muutosta, nyt sitä lähinnä huomaa vain vaatteissa ja vaaalla.
Hukassa on niin kadonnut napa, kuin liikkumisen ilo ja jossakin siellä seassa se minä, joka ennen nautti liikunnasta. Tavoitteena olisi löytää liikakilojen seasta lisää virtaa ja terveelisempi tulevaisuus itseään rakastaen.
maanantai 24. kesäkuuta 2013
perjantai 7. kesäkuuta 2013
=)
Maanantaina siis alkoi aamutreenit ja hyvin oon jaksanut heräillä, vaikkakin unet jää monesti vähän vähiin ja sitten väsyttää päivällä. Aivan paras aloitus on päivälle, kun herää aikaisin ja käy kunnon treeneissä ja sen päälle uimassa. Treenit siis on hiekkarannalla. Millään ei malttaisi lähteä pois järvestä, mutta pakko tulla kotiin hoitamaan pieniä tuholaisia.
Polvi vihoittelee ihan tosissaan, mutta sain tänään valmentajan tapaamisessa neuvoja siihen, kuinka sitä voi hoitaa kotioloissa.
Paino oli tippunut taas viikossa 0,8kg lisää, joten hyvin mennään edelleen alaspäin. Mua on tässä yllättänyt, kuinka helppoa tämä loppuviimen onkaan. Tekee niin paljon, kun on joku, jolta voi kysyä asioista, joista ei tiedä mitään ja joku jolle on "tilivelvollinen" tekemisistään, niin ei tuu sitten lipsuttuakaan niin helposti. Toki ennenkin oon monesti koittanut painoa pudottaa, mutta väärillä menetelmillä, tää tuntuu nyt olevan se oikea ja tulosta tulee koko ajan.
Kaikennäköistä..

torstai 30. toukokuuta 2013
Jotain huonoa ja jotakin hyvääkin..
Eilen oli lääkärireissu, verikokeissa ei ollut mitään ja todennäköisesti ongelmat kyykyissä johtuvat vaan matalasta verenpaineesta. Mutta sitten sain viikon kävely/juoksukiellon, kun jalkapohjat on edelleen kipeät, en vaan muista mikä ihme niitä vaivasi, joku kamalan monimutkainen sana se oli ;)
Lisäksi sitten lähete tuli röntgeniin mun polven takia, siinä on rasitusvamma, sellaine iso patti, joka on ollut lapsesta asti ja lääkäri halusi kuvata sen, että näkee vähän mitä siellä sisällä onkaan.
No, mutta onneksi saan silti pyöräillä ja käydä salilla.
Tänään piti olla fysioterapeutin tapaaminen, että olisin saanut ohjeet venytyksiin jalkapohjan takia, mutta se sitten peruttiin.
Sitten ilmoitin eilen itseni ja yhden kaverinini kolmen viikon mittaiselle treenijaksolle, tsemppi-treeneihin. Niitä on 3 kertaa viikossa ja klo 6:30-7:30 aamulla. Saas nähdä, kuinka sitä jaksaa heräillä, täältä ajaakin liki tunnin sinne ja pitäisi vielä aamupalakin keritä syömään ennen. Niin ja tuota treeniä vetää siis sama ihminen, joka valmentaa mua.

maanantai 27. toukokuuta 2013
Äh ja höh..
Nyt on käynyt niin, että oon liikkunut liikaa ja rytmittänyt liikkumiset huonosti, joten mun jalkapohjat sitten ilmoittaa, että tää ei ole hyvä juttu.
Jalkapohjat siis on arat/kipeät, on olleet jo hetken.
Mutta nyt hierontaa kehiin ja rytmitetään paremmin ja ilmeisesti vähän tarvii himmaillakin, kunnes kroppa kestää paremmin.
Viimeviikolla tuli käytyä pari kertaa lenkillä, eli tuossa on tuollainen reipas 4 kilometrin lenkki, jota kierrän, se kiertää tuollaisen pienen järven ja tykkään, että on juuri sopivan mittainen matka. mielellään käyn aamuisin siellä enne, kuin mies lähtee töihin, niin pääsen koiran kanssa kaksin napit korvilla menemään.
Sitten kävin myös pyörälenkillä, se on jotakin päälle 10 kilsaa, mun sportstracker ei tykkää musta, joten en oo saanut mitattua sitä, mutta joka tapauksessa ainakin sen kympin se on, kiertää kans kivasti lenkin, ettei tarvitse mennä eestaas. Ja hiekkatietä, kun maalla kerran asutaan.
Lisäksi sitten kävin myös zumbassa, muokkauksessa ja venyttelyssä ryhmätunneilla.
Kaksi päivää pidin vapaata, kun toinen meni kakkuja väsätessä ja toinen juhliessa lasten isomummon 90v syntymäpäiviä.
Tänään oli siis taas punnituspäivä ja painoa oli tippunut 1,1 kiloa.
Tähän mennessä tää on ollut vähän liiankin helppoa. Odottele, koska sitä läskiä pitää irroittaa tuskalla ja hammastenkiristyksellä.
Valokuvia tässä juuri katelin itsestäni ja mietin, kehtaanko lainkaan laittaa tänne, mutta kaippa sitä siten joskus niitäkin.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013
Lisää lisää..
Opettelen tässä käyttämään sykemittaria. Joo, se on ollut mulla jo pari vuotta, mutta ei oo tullut käytettyä ja en oo oikein ymmärtänytkään lukemista mitään. Nyt sitä pikkuhiljaa alkaa tajuamaan niitäkin lukuja ihan erilailla. Huono puoli siinä on vaan se, että monesti unohdan laittaa sen päälle, kun aloitan, huomaan sitten kesken, että ai niin joo..
Välillä on tosi haastavaa saada aikaa itselleen sen verran, että kerkiää liikkumaan. Neljä lasta, niiden tuomiset ja viemiset jne plus ruuanlaitot yms ja sitten tuo mies, joka on ihan miten sattuu töissä. Nytkin, kun on peltohommat meneillään, niin siitä ei paljon ole apua oman ajan saamiseen, mutta eiköhän tää tästä, käytetään mielikuvitusta ja kavereita apuna.
Sain niin hyvää palautetta valmentajalta viikkorapsasta, että tällä jaksaa taas pitkälle eteenpäin.
Painoa oli tippunut 0,8 kiloa edellisestä taas viikossa ja hyvin mennään alaspäin, vaikkakin sitä mentävää on paljon vielä edessä.
Liikunnan ilo alkaa löytymään ja itseään ei tarvitse pakottaa lenkille yms, vaan sinne lähtee ihan mielellään, ainakin tälläerää.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Täällä taas.
Jotenkin jää tää blogin pitäminen vähemmälle, mutta positiivisesti ajatellen, käytän senkin ajan sitten liikkumiseen. Koitan mahdollisimman monena päivänä päästä lenkille ja sitten jumpat/salit yms vielä päälle, joten tekemistä riittää.
Ohjelmassahan on siis 6xviikossa jumppaa, salia, pyöräilyä jne ja lisäksi sitten mahdollisimman monta kertaa vielä lenkkeilyä päälle. Silloin joskus hautasin sen juoksukoulun ja nyt on sitten alkanut taas uudestaan kiinnostamaan se. Tosin mietin, että onko sitten jo liikaa koittaa kaikkea kerralla?..
Mutta joka tapauksessa painoa on taas lähtenyt 1,3 kiloa lisää sitten viimepäivityksen ja yhteistiputus on nyt 6,5 kiloa tämän blogin aikana, vuodenvaihteesta sitten jo vähän enemmän. Ja huomenna on taas punnitusta tiedossa. Samaten pitäisi käydä verikokeissa ja sydänkäyrässä ja ensi viikolla sitten olisi vihdoin lääkärillekin aika.
Tajusin muuten tässä, ettei mulla ole ollut migreeniä sitten puoleentoista kuukauteen lainkaan ja ennen sitä oli ainakin parin viikon välein viimeisen puoli vuotta, ellei jopa vuoden ajan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)